
Yhtiöryhmä 1 a: Valtiolla on omistajana ainoastaan tai lähes yksinomaan vahva sijoittajaintressi. Omistajaohjausta järjestettäessä on otettava huomioon valtion omistusosuuteen liittyvä määräys- tai vaikutusvalta sekä siihen liittyvät omistajan riski ja omistukseen perustuva osallistuminen yhtiön päätöksentekoon.
* Valtio omistaa pörssiyhtiöosakkeita myös välillisesti kokonaan omistamansa erityisyhtiö Solidium Oy:n kautta. Valtio luovutti Solidiumille omistamansa Kemira Oyj:n, Metso Oyj:n, Outokumpu Oyj:n, Rautaruukki Oyj:n, Sampo Oyj:n, Sponda Oyj:n, Stora Enso Oyj:n ja TeliaSonera Ab (publ):n osakkeet apporttiomaisuutena 11.12.2008 ja Elisa Oyj:n 11.6.2009. Lisäksi Solidiumista tuli Tikkurila Oyj:n omistaja 14,7 %:n omistusosuudella yhtiön listautuessa pörssiin 26.3.2010. Solidium myi osakkeensa 25.11.2010. Solidium hankki 5,0 % Tieto Oyj:n osakkeista 8.4.2010. Näissä pörssiyhtiöissä valtion intressi on yhtiöryhmä 1a:n mukainen.
Yhtiöryhmä 1 b: Vahvan sijoittajaintressin lisäksi yhtiöön liittyy strategisia intressejä, joiden vuoksi valtion on syytä pysyä toistaiseksi vahvana omistajana tai turvata muulla tavoin kyseiset strategiset intressit, jos omistusosuutta pienennetään tai omistuksesta luovutaan.
Yhtiöryhmä 2: Valtiolla on omistajana sääntelyyn tai viranomaistehtäviin liittyvä erityisintressi: yhtiöllä on valtion määrittelemä elinkeino-, yhteiskunta- tai muu poliittinen tehtävä taikka jokin muu erityisrooli.